Järvenpään Seudun Nuorkauppakamari

Palmunlehvä-keräys

Koronakriisi on aiheuttanut taloudellista ahdinkoa monille kotitalouksille sekä kasvattanut nopeasti erilaisten avustusten kysyntää. Tilannetta on pahentanut se, että myös moni ilmainen yhteisruokailu sekä ruokajakelu on jouduttu keskeyttämään turvallisuussyistä.

Palmunlehvä -keräys on Järvenpään seudun Nuorkauppakamarin ja Järvenpään seurakunnan organisoima hyväntekeväisyyskeräys, jonka tarkoituksena on auttaa vähävaraisia järvenpääläisiä koronaviruksesta johtuvan poikkeustilan aikana. Kaikki lahjoitukset ohjataan Järvenpään seurakunnan diakonien toimesta eniten apua tarvitseville.

Tältä sivulta löydät ohjeita siihen, kuinka toimia, mikäli tahdot osallistua keräykseen. Löydät myös ohjeet avun hakemiseen sekä lahjoituksen käyttämiseen.

Jokainen löytää oman tapansa auttaa tästä äkillisestä tilanteesta kärsiviä ihmisiä ja yrityksiä – autetaan yhdessä niitä, joihin tämä kriisi osuu kaikista pahiten!

Mikäli sinulla on kysyttävää keräyksestä, ota yhteyttä:
Salla Niemelä: salla.niemela@jci.fi

Mukana olevat yritykset


Ohjeet lahjakortin ostamiseen:

Kakkutalo Gilan

Voit ostaa lahjakortin Kakkutalo Gilanin lounasannoksiin tai leipomotuotteisiin ensisijaisesti verkkokaupasta tai paikan päällä käyden (ma-pe klo. 7.30-16 ja la klo. 9-14), Vanha Yhdystie 17, Järvenpää.

Lahjakortin voit ostaa haluamallesi tuotteelle tai hankkia lahjakortin ostoskorin kautta (30€ / 50€ / 100€). Muistatahan mainita tilauksen yhteydessä ”Palmunlehvä-lahjoitus”. Hinnat: Lounas 7,90€ – 13,50€, koko perheen kotiruokalounas 24€ (4-6 hlö) ja kotiinkuljetus 7€. Lahjoitus toimitetaan liikkeestä diakonin ohjaamalle lahjoituksen saajalle, järjestäjien toimesta.

Suomalainen kirjakauppa & Studio 123

Voit ostaa lahjakortin Suomalaiseen Kirjakauppaan tai Studio123 elokuvateatteriin Suomalaisesta Kirjakaupasta ma-pe klo 10-18, la klo 10-16 (korttimaksu), Prisma-keskus Rantakatu 5, Järvenpää. Muistatahan mainita oston yhteydessä ”Palmunlehvä-lahjoitus”. Lahjoitus toimitetaan kaupasta suoraan diakonin ohjaamalle lahjoituksen saajalle järjestäjien toimesta.

Suomalaisen Kirjakaupan lahjakortti 20€.
Studio123 Elokuvaliput 10€ / kpl.

Tokmanni

Voit ostaa lahjakortin Tokmanniin kaupan infosta ma-la klo 8-21, su klo 10-20 (korttimaksu), Helsingintie 43, Järvenpää. Lahjakortin voit ostaa haluamallesi summalle. Muistatahan mainita tilauksen yhteydessä ”Palmunlehvä-lahjoitus”. Lahjoitus toimitetaan liikkeestä diakonin ohjaamalle lahjoituksen saajalle järjestäjien toimesta.

Intersport Järvenpää

Voit ostaa lahjakortin Järvenpään Intersporttiin sähköpostilla kirsi.vaananen@intersport.fi. Lahjakortin voit ostaa haluamallesi summalle. Muistatahan mainita tilauksen yhteydessä ”Palmunlehvä-lahjoitus”. Lahjoitus toimitetaan liikkeestä diakonin ohjaamalle lahjoituksen saajalle, järjestäjien toimesta.

Apua lahjoituksen tekemiseen:

Jos sinulla ei ole mahdollista tehdä lahjoitusta yllä olevia kanavia pitkin, laita viestiä salla.niemela@jci.fi. Keksitään yhdessä oikea tapa tehdä lahjoitus ja auttaa!

Apua pyytävä perhe/henkilö:

Mikäli olet itse avun tarpeessa, voit olla yhteydessä suoraan Järvenpään seurakunnan diakoneihin:

Mirka Rotola-Pukkila, diakoni: mirka.rotola-pukkila@evl.fi / 050 579 0832
Katariina Autero, diakoni, vs.: katariina.autero@evl.fi / 050 431 9701
Marketta Hyytiäinen, diakonissa: marketta.hyytiainen@evl.fi / 050 436 0548
Pirjo-Liisa Kultima, diakonissa: pirjo-liisa.kultima@evl.fi / 050 439 3451
Nita Laine, diakoni, vs.: nita.laine@evl.fi / 050 377 2903
Seija Heiskanen, diakoni: seija.a.heiskanen@evl.fi / 050 434 4822
Keijo Ruuskanen, johtava diakonian viranhaltija: keijo.ruuskanen@evl.fi /  050 435 9328

Kaikki avunpyynnöt käsitellään luottamuksellisesti!

Yhteistyökumppanimme keräyksessä: