JCI-ETIKETTI – LYHYT OPPIMÄÄRÄ
ETIKETTI = seura- ja työelämän, sekä yhteiskunnallisen että yksilö- ja perhetasolla tapahtuvan, muodollisuus-ja virallisuusasteeltaan vaihtelevan toiminnanyleisesti hyväksytyt tavat ja traditiot. Muotojen noudattamisella keskeinen merkitys rutiinia helpottavana tekijänä.
Etiketti ei ole “tapakulttuurin rikoslaki”, hienostelun väline eikä nöyryytysjärjestelmä, vaan joustavaksi tarkoitettu suosituskokoelma, jota pyritään noudattamaan terveellä järjellä ja aseman mukaisella tunnollisuudella.
Muoti ja tyyli(kkyys) ovat kaksi eri asiaa. Ne seuraavat etikettiä. Ei ole pakko olla
muodikas tai (jonkun määritelmän mukaisesti) tyylikäs. Sekä protokolla että etiketti perustuvat vuosituhansien aikana, kulloisessakin kulttuurissa ja yhteisössä syntyneisiin hyväksyttyihin periaatteisiin ja normeihin.
JCI-etiketti – Mitä se on?
Uutena jäsenenä voi eteen osua omituisia tapoja, jotka voivat jopa hätkähdyttää. JCkonkarina olet jo tottunut tapoihimme, ja toimimme kaikki niiden mukaisesti.
Seuraavassa käymme lyhyesti läpi myös JCI-etikettikoulutuksessa esille tulevia JCtapoja:
Tervehtiminen
Tervehtiminen on meille normaalia toimintaa jokapäiväisessä elämässä. Hyvin
tyypillistä on, että ensimmäisellä kerralla kätellään ja uudelleen tavatessa halataan.
Älä siis ylläty, jos joku uusi JC-tuttavuus halaa sinua jo ensimmäisellä kerralla
tavatessanne!
Pukeutuminen
Pukeutumisella arvostat isäntää. Näillä säännöillä pärjäät JCI-kentällä varmasti,
mutta seuraathan aina myös järjestäjän antamia pukukoodeja.
Kamarissa ja alueella
- Kokous business/vapaa
- Iltajuhla naisilla pitkä iltapuku ja miehillä smokki tai tumma puku
Kansalliset kokoukset
- Tulojuhla vapaa/teema
- Kokous business/vapaa
- Iltajuhla naisilla pitkä iltapuku ja miehillä smokki tai tumma puku
Kansainväliset kokoukset
- Avajaiset kansallispuku/tumma puku
- Tulojuhla tumma puku/business
- Isäntämaan ilta business/vapaa
- International nights vapaa/Suomi-aiheinen
- Kokous/koulutukset business/vapaa
- Iltajuhla naisilla pitkä iltapuku ja miehillä smokki tai tumma puku
Käyttäytyminen
Ensivaikutelma voi antaa jopa lähtemättömän jäljen, jota on vaikeaa muuttaa muuksi.
Tilannetaju kannattaa muistaa. Mieti, ketä edustat ja miten. Oli ratkaisu ja valinta
mikä hyvänsä, on tärkeää olla tietoinen siitä, mitä ja miksi viestii. Muistathan, että 90% viestinnästä on sanatonta! Sinulla on mahdollisuus olla muun muassa oikaisemassa maailmalla Suomesta ja suomalaisista liikkuvia harhakäsityksiä – tai olla tukemassa niitä.
Pinssin käyttö
Saat oman pinssisi, kun sinusta tulee jäsen.
Toivomme, että käytät jäsenpinssiä aina! – Niin kaikissa JCI-tilaisuuksissa kuin
työelämässäkin. HUOM! Pinssi kiinnitetään aina sydämen puolelle eli vasemmalle.
Juhlapukeutumisessa käytetään vain pientä kullanväristä juhlapinssiä. Senaattorit
kantavat pinssiään myös juhlapukeutumisessa.
Erilaisia pinssejä
Jokaisella hallituksen jäsenellä on oma roolipinssisnsä jäsenpinssin lisäksi.
Kultapohjaiset: kansallinen (NOM) ja kansainvälinen taso
Hopeapohjaiset: kamaritaso (LOM)
Muita pinssejä: Phil Pugsley Patron ns. patruunapinssi, jota käytetään myös
juhlapukeutumisessa.
HUOM! IPP saa käyttää koko jäljellä olevan JCI toiminta-ajan IPP-pinssiä, mikäli se
on viimeisin ”korkein virka”.
Kunniajäsen saa käyttää viimeisimmän ”korkeimman viran” pinssiä tai vastaavasti
Uupunut kukko-, Past JC- tai Kunniajäsen-pinssiä, joita ei enää valmisteta.
Badgen eli nimilapun käyttö
Badgea käytetään niin Suomessa kuin kansainväliselläkin tasolla aina kokouksissa
(ei kuitenkaan iltajuhlassa). Käytä kokousjärjestäjän badgea koko ajan, sillä se on
ns. sisäänpääsylippusi tilaisuuksiin. Ja erittäin helppo ja kätevä keskustelun
avauslappu : “Hei, sinäkin taidat olla JC-läinen. Mistä kamarista olet? Mitä teet.. jne.
” ja näin nopeasti tutustut uusiin ihmisiin.
GoldenBadge (entinen BlueBatch)
GoldenBadge on hallituksen ja kansallisten projektipäälliköiden nimilappu
Suomessa. Badgeja ei käytetä kansainvälisissä kokouksissa. Siellä niitä käyttävät
vain JCI:n hallituksen jäsenet. NP saa käyttää ko. nimilappua myös ko. vuoden
jälkeen.
SilverBadge
Puheenjohtajat ja aluevirkailijat käyttävät Suomessa hopeanvärisiä badgeja. HUOM!
Badge kiinnitetään kättelykäden puolelle eli oikealle.
Käätyjen käyttö
Puheenjohtajat vain käyttävät käätyjä. Käätyjä käytetään aina tumman puvun kanssa
niin kamarin omissa, kansallisen tason kuin muidenkin kamareiden tilaisuuksissa.
Käädyillä kunnioitat isäntää. Käädyt tulee riisua viimeistään klo 24.00. HUOM!
Varsinkin naispuoliset puheenjohtajat: Käätyjä ei saa kantaa paljaalla iholla!
Kansainvälisissä kokouksissa ainoastaan maan edustajat (NP:t) saavat käyttää JCI
World Presidentin lisäksi käätyjä.
Ribbonin käyttö
Kansainvälisillä kentillä JCI haluaa tuoda ribbonien käytöllä määrättyjä henkilöitä
esille kansainvälisten kokousten aikana. Yleisin ribbon on senaattoreilla (keltainen).
Muita ovat lisäksi Foundation Members (esimerkiksi Phil Pugsley Patron -rahastoon
lahjoittaneet henkilöt) jne. Myös kamareiden puheenjohtajilla ja ensikertalaisilla ovat
omat ribboninsa. Ribbonin saat rekisteröitymispisteestä tai JCI Officesta (toimistosta)
kokouspaikalla, jos olet sellaiseen oikeutettu.
Käyntikortit
Älä unohda käyntikortteja kotiin. Kokouksissa on hyvä mahdollisuus tavata myös
sopivia businesskontakteja. Kansainväliset kokoukset: Useissa maissa käyntikorttien
vaihto on paljon suuremmassa arvossa kuin meillä. Mikäli mahdollista, painata
käyntikorttisi englanniksi tai esimerkiksi isäntämaan kielellä. Menettele näin
erityisesti, jos toivot business-kontakteja. Muista, että kun vastaanotat käyntikortin,
älä laita sitä heti taskuusi vaan katso sitä ja osoita, että pidät sitä arvossa. Voit myös
tehdä kortin kääntöpuolelle muistiinpanon ko. henkilöstä, jotta muistat myöhemmin,
kenestä oli kysymys. Kysy kamarikortteja kamarisi puheenjohtajalta. JCIkäyntikorttipohjat
ovat saatavissa JC-Intrassamme.
JCI-Matrikkeli eli M-files
Sihteerimme eli SECY lähettää uusille koejäsenille tunnukset martikkeliin
sisäänkirjautumiseen.
Kansallinen matrikkeli on tarkoitettu jokaisen jäsenen käyttöön. Matrikkelitietoja ei
saa ilman Keskusliiton lupaa käyttää muuhun kuin nuorkauppakamaritoimintaan/-
tarkoituksiin. Käänny tarvittaessa SG:n puoleen.
Kantakortti
Jokaisen jäsenen tulee itse ylläpitää kantakorttiaan M-filesin kautta. Olet siitä itse
vastuussa! Se sisältää kaikki kokouskäynnit, palkinnot, saavutukset, virat ja
yhteystiedot. Suositeltavaa on pitää myös omaa rinnakkaisversiota omalla koneella,
kaiken varalta. Ajan tasalla olevilla M-filesin tiedoilla varmistat myös JCI-postin
perilletulon. Kun, joko eroat tai saavutat 41-vuoden iän, sinulle toimitetaan kantakortti
ja poistetaan jäsenrekisteristä. Poisto tapahtuu vain jos et ole ansioitunut ja saanut
senaattorin tai kunniajäsenen arvon.
Palkinnot
Nuorkauppakamaritoiminnassa palkitaan kamareita ja jäseniä eri tasoilla.
Kansallisella tasolla sopivista projekteista tai henkilöistä tehdään
palkintohakemuksia, joista kansallinen palkintoraati valitsee voittajat. Alueilla tapa
vaihtelee. Palkintoja joko haetaan tai jaetaan. Useilla alueilla aluejohtaja päättää
palkinnonsaajista. Myös kamareissa tavat vaihtelevat. Kamarissa voi olla myös
haettavia, jaettavia ja eri kokoonpanoilla päätettäviä palkintoja. Kansainvälisissä
palkinnoissa (niin Eurooppa- kuin maailmanpalkinnotkin) toimitaan hakemusten ja
kansainvälisen palkintotuomaroinnin kautta. Palkinnot jaetaan vuosittain Eurooppaja
Maailmankokouksessa.
Kansalliset ehdokkaat
Kansalliset ehdokkaat (SNKK:n hallitusvirat) kampanjoivat syksyisin näkyvästi
ympäri Suomen. Virkaansa heidät äänestävät kamareiden puheenjohtajat.
Vaalikokouksessa ehdokkaat erottuvat ehdokasnauhoilla tai ehdokasbadgella. He
ovat tiukan tarkkailun alla aina äänestykseen asti. Vuosittain valittava kansallinen
vaalilautakunta arvioi ja valmentaa ehdokkaat.